Joo-o, flunssaiset terveiset vaan! Eli viime viikko meni hiljaisissa merkeissä. Alkuviikon tauti yritti päälle ja vesisade vesitti loput jälkisuunnitelmat, ja keskiviikkona flunssa sitten iski täysillä. Siitä asti olenkin ollut kipeänä, ja tästä voi sitten päätellä treenien määrän... Onneksi Jojo on pitänyt pennun energiatason hallinnassa, että olen saanut levätä. Jotain pientä on tehty lyhyesti sisällä; maahanmenoa ja perusasentoa.

Lauantaina nousin sen verran tolpilleni, että käytiin pikaisesti tekemässä Loistolle jälki nro 19, pituutta 80 askelta. Kyllä oli huono! Syitä oli varmaan moniakin; liian energinen ja nälkäinen pentu, liian tuore jälki jne. Lisäksi edellisestä jäljestä oli viikko, joten se saattoi nostaa Loiston intoa liiaksi. 

Sunnuntaina vietettiin Tampereen päivää, ja tarjolla olisi ollut paljon mielenkiintoisia vierailukohteita. Käytiin Loiston kanssa Sulkavuoressa pelastuskoiranäytöstä katsomassa, Heidi ja Aronkin oli siellä. Loisto näki monenlaisia koiria ja tietty se houkutteli luokseen monta rapsuttelijaa. Hyvä reissu! Sen jälkeen me kaksijalkaiset käytiin Poliisimuseossa Haista ite -poliisikoiranäyttelyssä, suosittelemme! Sitten vielä tsempattiin Tampereen keskustaan parkkihalliin, ja siitä kävellen Tallinpihalle. Siellä oli paljon ihmisiä, ja Loisto kulki mukana kuin ajatus, ei koko ajan kysele multa mitä pitäisi tehdä, mutta kuitenkin pitää kontaktia kun pysähdytään. Ei hyppinyt myyntipöytie tavaroihin eikä ryysinyt hevosten perään, katseli vaan nätisti vieressä. Oli siis aktiivinen päivä! Illalla vielä Heidin ja Aronin kanssa jäljelle(nro 20), nyt mittaa 90 askelta, ikää noin 15 minuuttia ja selvästi parempi jälki kuin lauantaina.

Touho on käynyt raunioilla ja eilen se teki pari janatreeniä Kiviahon Miian vinkillä, toimi tosi hyvin!

Niin, ja kun aiemmin kirjoitin siitä, että koirien silmät rähmi, niin ihme juttu: heti kun uhkasin viedä niitä eläinlääkäriin, silmien rähmiminen loppui! 

Toivottavasti tästä nyt vähitellen pääsisi itsekin tolpilleen ja takaisin normielämään.