Taas on jäljestetty! Torstaina Loisto ajoi jäljen nurmikolla (nro 16), pituutta . 70 askelta, ei ongelmia. Perjantaina Loisto rokotettiin ja se pääsi tutustumaan muutamaan chihuahuaan, tosin kiinnostus oli sangen yksipuoleista; pentua kiinnosti, chihuja ei.

Lauantaina oltiin Miia Kiviahon vetämällä jmetsäälkikurssilla Touhon ja Loiston kanssa, kaikenkaikkiaan oikein hyvä päivä! Miian ajatukset olivat sangen samansuuntaiset kuin omatkin ajatukset, mutta ainahan mukana tulee uusia näkökulmia ja uutta ajateltavaa. Ja toisaalta oli kiva huomata, ettei me nyt ainakaan yksin olla mietitty näitä jälkiasioita just tällä tavalla.

Loiston eka jälki oli 60 askelta pitkä ja tätä ennen siis metsäjäljeltä oli peräti yhden treenin kokemus. Se ei pientä koiraa haitannut, vaan se kulki sammalikossa ja kanervikossa yhtä varmasti kuin nurmellakin. Päivän toinen jälki (nro 18) olikin sitten jo 120 askelta pitkä, muuten samantyylinen kuin ennenkin, eli makupaloja oli joka askeleella joko yksi tai kaksi. Välillä jälki meni aika paljaalla kalliolla ja välillä tultiin sammaleista kalliota alaspäin, mutta pentu vain meni kuin siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä. Välillä meinasi jälki vähän hukkua jäkälällä, mutta Loisto selvitti asian itse ja jatkoi taas. Mahtavaa! Sain taas paljon luottamusta siihen, että voidaan tehdä jo suht pitkiäkin jälkiä, kunhan välillä sitten palautellaan ja tehdään helpompia treenejä.

Touholle tehtiin aluksi kisamainen jälki (mittaa reilut 500 m), ja olipahan kokemus... Sähläys alkoi janalta, koska Touholle on tehty liian lyhyitä janoja ja ylipäätään liian vähän janatreeniä. Alkujälki olikin melkoista haahuilua, mutta sitten Touho pääsi jyvälle ja ajoi varmasti jäljen loppuun. Esineiden ilmaisut tökki, yhteensä neljä keppiä löytyi, vain kaksi viimeistä Touho ilmaisi kunnolla. Myöhemmin päivällä Touho ja Jari tekivätkin janatreeniä noin 40 m pitkällä janalla, ja ne tekivät selvästi hyvää. Eli jatkossa treenataan janaa ja esineitä, tällä hetkellä Touho paineistuu kepeistä, vaikka niitä on treenattu ihan positiivisesti. Täytyy ottaa lisää leikkimistä mukaan esineillä!

Kiitos Miialle kivasta päivästä! Opittiin paljon ja oli tosi mukavaa.

Lähdin Loiston kanssa kotiin kurssilta vähän etuajassa, koska Loiston sisko Pipsa ja omistajansa Anna kävivät meillä. Kylläpä oli pennuilla hauskaa keskenään! Nelli-japsi yritti selviytyä ehjin karvoin kauhukaksikon hampaista, ja täytyy sanoa, että kyllä on Nellillä pitkä pinna.  Anna ja Pipsa, oli kiva nähdä!

Loppuun kuvapläjäys. Loisto, Nelli ja Pipsa:

Nelli ja Loisto:

Pipsa ja kukkapurkki: