Lauantaina käännettiin Fordin nokka taas kohti Turkua. Lähdimme siis pentuvahdeiksi ja saamaan osamme terävistä maitohampaista ja pennunpusuista. Lauantaina oli hieno ilma ja pennut olivatkin koko päivän ulkona. Pentuaitauksessa on paljon virikkeitä; nurinpäin käännetyt kottikärryt, iso puunrunko jossa roikkuu leluja ja tietenkin juomatölkkejä joita saa kantaa. Siellä oli myös pitkä pahvilaatikko, jonka läpi pennut tykkäsivät ryömiä (ja välillä sinne joku nukahtikin), mutta yöllinen vesisade tuhosi sen.

Otettiin pennuista uudet kuvat, ja siitä tulikin melkoinen hässäkkä, kun viisi muuta yritti murtautua aitauksesta mukaan kuvaussessioon. Aika nopeita pirulaisia ne oli, kun säntäsivät aidan raoista! Onneks ne ei lähteneet minnekään litomaan, vaan tulivat kohti meitä tai Supoa. Ai niin, Elina kävi Pixien ja Gemman kanssa tervehtimässä pentuja, oli kiva nähdä!

Illalla meidän piti viedä pennut autolla juoksentelemaan jonnekin aukeammalle paikalle, mutta reissu ei ollut mitenkään onnistunein. Perinteitä kunnioittaen pennut kiljuivat kuusiäänisesti koko matkan, ja sitten ne paikat mihin meidän piti mennä, oli täynnä ihmisiä. Voin sanoa, ettei tehnyt mieli viedä kuutta viippakorvaa sinne säntäilemään eri suuntiin! No, päätettiin sitten kääntyä takaisin, ja mitä kovempi kiljunta takakontissa, sitä varmemmin kaikki liikennevalot oli punaisella. Huh.

Touho tapasi pentuja kun ne olivat sopivasti väsyneessä mielentilassa mutta hereillä kuitenkin. Tuotiin Touho aitauksen ulkopuolelle ja se vaan ihmetteli pentuja. Yöllä se ei reagoinut mitenkään toisesta kerroksesta kuuluviin pentujen ääniin. Supo on Touhon mielestä tosi ihana, lieneekö syynä sama väritys vai sukulaisuus.

Sunnuntaina Outi ja Kimmokin kotiutuivat, ja pennunkatsojiakin oli. Lisäksi Sari ja Zorro tulivat tervehtimään Zorron jälkikasvua. Iltapäivällä sitten lähdettiin kotimatkalle, ja haettiin tietty Jojokin kotiin.

Outi on nähnyt paljon vaivaa pentujen eteen! Pennut rakastavat ihmisiä ja ovatkin nähneet aika monta vierasta tässä viikkojen varrella. Ne tulevat jo vihellyksestä luokse ja ovat ehdollistuneet naksuttimeen. Erilaisia paikkoja on nähty, niin lammastila kuin yliopiston piha-alue (ja sisätilatkin vissiin). Hyvät eväät on pennuilla matkassa, kun ensimmäiset viikon päästä lähtevät uusiin koteihin.

Oma pentukin on valittu, eli Elvis-neiti muuttaa päiviemme iloksi, ja välillä varmasti myös kauhuksi Nauru

Rankka, mutta ihana viikonloppu!