Yksi urospennuista (Victoria, siis nimestään huolimatta uros) ei lähtenyt kasvamaan samaan tahtiin muiden kanssa. Sen painokäyrä laahasi pahasti muita jäljessä ja tänään se oli muutenkin levottoman oloinen. Outi vei pennun eläinlääkäriin, ja sille tielle pentu valitettavasti jäi. Sillä oli voimakas sivuääni sydämessä, ja ennuste oli huono. Niinpä Outi teki ainoan oikean ratkaisun ja pentu nukutettiin ikiuneen.

Tässä eläinlääkärin diagnoosi: "Pennulla todettiin pauhaava holosystolinen konemainen sivuääni. Tämä viittaa vahvasti joko persistoivaan ductus arteriosukseen tai aorttastenoosiin. Koska pennun vointi oli muutenkin huono ja ennuste sydänvialla heikko, päädyttiin kärsimysten välttämiseksi eutanasiaan."

Jo ennen pentujen syntymää röntgenissä yhden pennun (syntymäjärjestyksestä päätellen juuri Victorian) sikiöpussi oli näyttänyt erilaiselta kuin muiden, joten meillä oli jopa epäilys siitä, syntyykö pentu elossa. Syntyihän se, ja olimme kovin onnellisia siitä. Pennun ongelmat alkoivat kuitenkin vasta joitakin päiviä synnytyksen jälkeen. Muiden pentujen sikiöpussit olivat röntgenissä ok.

Eli jatkamme nyt kuuden pennun elämän seuraamista. Nämä kaikki kasvavat kohisten ja meno alkaa kiihtyä. Uusia kuvia luvassa viimeistään sunnuntaina, kun mennään katsomaan pentuja.