Kovasti ollaan tehty töitä viimeiset pari viikkoa tämän päiväistä rauniokoetta varten. Ja kova työ onneksi palkittiin, läpi meni. Etukäteenkin jo oli tiedossa, että ketteryys on haastavin osuus.

Ensiksi oli tottelevaisuusosuus. Touho paikkamakuuseen, joka meni hyvin. Sen jälkeen tottisliikkeet läpi, pk-puoleen verrattuna pelastuspuolella on se ero, että liikejärjestys arvotaan. Tottis kaiken kaikkeaan ei mitään huippua ollut. Pientä jännitystä oli kaiketi ilmassa ja se näkyi suorituksessa. Periaatteessa liikkeet meni suht ok, paitsi seisomaan jäämisessä istui, minkä jo etukäteen arvasinkin. Ja luoksetuloissa taas oli liikaa vauhtia, törmäsi minuun, tämä saatava siis kuntoon. Tottis kuitenkin läpi arvosanalla hyvä.

Seuraavana vuorossa ketteryys, tästä tulikin mielenkiintoista. Jo kun tultiin esteille, niin Touho katseli raunioille päin ja oli ukkoja lähdössä etsimään.. Yleisö jäi taaksemme, ja yksi ihminen oli edessäpäin valokuvaamassa. Touho luuli että se on maalimies ja otti siitä suuren häiriön. Näinhän ei pitäisi olla, että koira ottaa häiriötä tilanteesta, mutta tänään otti. Suoritti kyllä esteet hyvin paitsi keinun, josta hyppäsi pari kertaa pois valokuvaajan suuntaan. Ja muutenkin esteiden välissä en saanut kunnon kontaktia koiraan, vaan se vaan halusi sinne raunioiden suuntaan. Tämmöisiäkin häiriöitä pitää siis harjoitella. Tämän jälkeen pöydät ja kantaminen. Pöydät meni hyvin, paitsi merkille menossa ongelmia, itse lähetin koiran sinne liian nopeasti, kun koira katseli muualle.... Kantaminen ok. Yleisarvosana erittäin hyvä ketteryysosuudesta.

Viimeisenä sitten oli vuorossa raunio-osuus. Tuuli oli pyörivää, mutta yritin lähettää Touhon kuitenkin tuulen alta, joka onnistui hyvin. Eka maalimies löytyi lähetyspaikasta n.10 m päästä. Ilmaisu ok, paitsi loppui vähäksi aikaa kun tulin piilolle, mutta jatkui sitten. Sen jälkeen palattiin alueen reunalle, josta jatkettiin hakua etsintäsuunnitelman mukaisesti. Touhis pysyi hyvin alueella ja liikkui tosi hyvin ohjauksen mukaan. Meni reilut pari minuuttia ja toinenkin ukko löytyi alueen keskeltä. Ilmaisu oli tosi hyvä. Aikaa kului yhteensä n. neljä minuuttia koko etsintään, eli ei kovin kauaa, koska käytössä olisi ollut 15 minuuttia. Yleisarvosana raunio-osuudelta erittäin hyvä.

Saatiin se mitä lähdettiin hakemaan, eli hyväksytty koesuoritus Nauru. Kiitokset treeniryhmälle, saas nähdä onko ens treeneissä pullaa tarjolla??

t. Jari