Perjantaina hakuiltiin ja otettiin pienet tottistreenit. Hakuiluissa viisi lähetystä, eka tyhjä, hyvin lähti vauhdille, meni viiteenkymppiin ja kääntyi eteenpäin ja eteni sivulinjaa n.20m, sitten huusin keskilinjalle. Oli tosi hyvä pisto. Toinen pisto; maalimies valmiina ei apuja. Lähti hyvin taas, muttei heti löytänyt. Ihmettelin kun kestää, mutta annoin hakea jos olisi hajulla. Kesti vaan, näin vilauksen koirasta aika edessä, päätin huutaa koiran takaisin. Ja huusinkin, ei tullut, kun oli hajulla ja kesken mun huutojen alkoi ilmaisu. No onneksi ei tullut vaikka kiljuin sitä, vaan maalimiehen haju voitti mun huudot, hyvä niin. Kolme viimeistä haamuina, nostettiin motivaatiota, hyvin toimi.. Hakuilun jälkeen pienet tottistelut, pk-liikkeet läpi ja palkka köydellä liikkeiden välissä. Ammuttiin seuraamisessa ja paikalla olossa, ei ongelmia. Huomioita tottikseen; jäävän istuminen on saatava nopeammaksi, luoksetulon eteentuloa vahvistettava jäi hivenen vinoon. Noudossa hivenen mälväsi kapulaa, ennen siinä ei ole ollut ongelmia. Muuten tottis ok.

Sunnuntain tottistelut; vahvistettiin ampumista seuraamisen aikana. Treeni alkaa toimimaan, Touho ymmärtää ettei palkka tulekaan heti ampumisesta. Paikkamakuun aikana myös parit ampumiset, ekalla tarkasti mistä ampu tuli eli käänsi päätä. Toisella vasen korva nytkähti ei muuta, eli tämäkin alkaa toimimaan. Eteenmeno; meni ok, ite kämmäsin heitin frisbeen pitkällä kaarelle ojaan.. Jäävissä pientä sähläystä omien käskytyksien kanssa, mutta kun teen ne niinkuin harjoiteltu, niin pitäisi toimia. Noudot ok.

t. Jari