No niin, vihdoin päivitystä pentuasioihin!

Sunnuntaina Supo ja Zorro tapasivat ensimmäisen kerran, juoksun alusta oli 9 päivää. Intoa oli molemmilla, mutta homma jäi harjoituksen asteelle. Maanantaina oli seuraava tapaaminen, ja sama meno jatkui. Supo seisoi kuin sahapukki häntä sivussa, ja Zorro kiipesi selkään kerta toisensa jälkeen. Astutus ei onnistunut vieläkään, joten Zorro matkusti Supon kanssa Turkuun seksilomalle.

Tiistaina Supolle tehtiin progesteronimääritys, jotta tiedettäisiin kuinka pitkällä juoksu oli. Tulos oli sen verran korkea, ettemme enää uskaltaneet jäädä odottamaan luonnollista astutusta, vaan päädyimme keinosiemennykseen. Koirat saavat kuitenkin jatkaa harjoituksia, ja kuuleman mukaan viimeksi tänään siellä on kovasti jumpattu, mutta vieläkään ei tekniikka ole osunut kohdalleen. Syynä voi olla koirien samankokoisuus, alamäessä astutusta ollaan yritetty, mutta Zorro ei halua ihmistä liian lähelle pitämään narttua (eikä Supo ole osannut itse seisoskella alamäessä). Herrasmies on herrasmies, mutta tässä tilanteessa ei tarvitsisi olla ihan niin kohtelias...

Tässä vielä vanhempien terveystietoja ja vähän muutakin:

Supon silmät on tutkittu maaliskuussa 2009, ja samalla tehtiin myös gonioskopia, kaikki ok. Supo on myös pentuna silmäpeilattu. Lonkat B/B, kyynärpäät 0/0. Selkä ja olat on kuvattu varmuuden vuoksi, tosin epävirallisesti, kuvanneen ortopedin mukaan ne olivat kunnossa. Aktiivinen elämäntapa on saanut välillä aikaan lihasjumeja, mutta ne ovat pysyneet kunnossa lihashuollon avulla. Supo on myös geneettisesti CEA terve , samoin kuin TNS terve (vanhempien geenitestien perusteella). Supo on ollut kaikin puolin terve, mitä nyt liika ahneus on joskus aiheuttanut pientä hankaluutta... Supo on laukausvarma samoin kuin kaikki sisaruksensa. Se on vilkas koira joka on aina valmis toimintaan, mutta osaa myös rauhoittua kun mitään ei tapahdu. Taistelutahtoa ja työskentelymotivaatiota on taatusti tarpeeksi treeneihin. Supo tulee toimeen muiden koirien kanssa kun ensin niihin tutustuu, ja pitää ihmisistä, joskus vähän liikaakin.

Zorro kävi maanantaina virallisessa silmätarkastuksessa, ja kaikki oli kunnossa. Lonkat A/A, kyynärpäät 0/0. Kaikkia sen tuloksia en jaksa tähän edes kirjailla, mutta ehkä jotakin koirasta (ja toki myös omistajasta!) kertoo se, että koira on käyttö-, tottelevaisuus-, agility- ja muotovalio sekä kaksinkertainen Suomenmestari pk-lajeissa. Lisäksi meriitteihin kuuluu tokon MM-kisojen 4. sija vuonna 2002. Luonnetesti +211 p. laukausvarma. Vielä 11,5 vuoden iässä Zorro jaksaa tehdä samat lenkit kuin nuoremmatkin koirat ja innostuu treeneistä. Zorro on sosiaalinen muille koirille ja tahtoo kaikista ihmisistä itselleen mahanrapsuttajan.

Nyt sitten pidetään peukkuja, että Supo tulisi tiineeksi. Laskettu aika olisi 8.7. ja pennut luovutusikäisiä syyskuun alkupuolella. Jos vaan onni on myötä, niin tästä pentueesta olisi tarkoitus ottaa meidän laumaan se kolmas karvakorva.

Kuten ylläolevasta tekstistä voit päätellä, näiden koirien jälkeläisistä ei ole pelkiksi sohvankoristeiksi. Ne tarvitsevat rakastavan kodin joka tarjoaa niille tarpeeksi aktiviteetteja. Odotettavissa on energisiä, vilkkaita koiria joissa taatusti riittää potkua erilaisiin harrastuksiin.

1241458497_img-d41d8cd98f00b204e9800998e